torstai 26. heinäkuuta 2012

Cheerleader!

Päivä 18

Mä oon harrastanut kolme vuotta sitten cheerleadingia. Se oli mahtava laji, mutta joukkue missä olin, kuoli pystyyn. Ehdin harrastaa lajia kolme vuotta ja ne olivat hienoja vuosia! :)

Noh, tänään mun kaveri sitten laittoikin mulle viestin, jossa se kertoi, että tänään olis harkat. Sydän alkoi jyskyttää - mä todella halusin mennä sinne. Mutta mua pelotti samalla, koska en oo ollut mukana pitkiin aikoihin, enkä tiennyt ketkä siihen joukkueeseen kuului ja ketkä sitä valmensi.

Mä sitten vaan jostain keräsin rohkeutta ja tadaa, ekat harkat takana! Oli todella hauskaa, voin sanoa. Ihanaa, kun teki vihdoinkin jotain omalle kunnolleen. Myös kaikki stuntit meni tosi hyvin, vaikka edellisestä kerrasta onkin jo melkein kolme vuotta. Liikunta myös antoi ihanan tunteen ja energiaa, jaksaa taas ihmeen hyvin!! :)

Mutta nyt tärkeimpään, TEEMU TULEE HUOMENNA!! Se tulee sen ekoille lomille!! En malta odottaa... Varmaan leivon sille jotain hyvää. Ja sitten mä teippaan meidät yhteen niin, ettei me erota hetkeksikään tällä lomalla. Hahhah, no ei nyt sentään. Leffailta vois olla ihan jepulis.

Tuskin maltan odottaa!! <3 ~Mudcake


Onnellinen.

Päivä 16/17

Kulunut päivä oli ihana. Retkahdin vähän surushoppailemaan mun ystävän kanssa. :) Me myös puhuttiin tosi paljon kaikesta ja se on niin ihanaa, kun me voidaan puhua mistä vaan! Hyvät ystävät on niin harvinaisia, onneksi mulla on niitä ainakin kolme.

Mistä sitten sen hyvän ystävän tunnistaa? Se on sun tukena, kuuntelee ja välittää. Sen kanssa voi jättää aivot narikkaan ja pitää hauskaa. Se jakaa ne kaikki parhaat hetket ja muistelee niitä sun kanssa. Hyvä ystävä ei ole katkera, eikä kateellinen, vaan se iloitsee sun saavutuksista. Se tsemppaa sua viimeiseen asti, pitää huolta, eikä jätä. Hyvää ystävää sulla tulee oikeasti ikävä.

Teemu on mun paras ystävä. Enkä mä häpeä sitä myöntää. Me ollaan NIIN samalla aaltopituudella, kuin ihminen voi olla. Me ajatellaan asioista ihan samalla tavalla ja meillä on samat arvot.

Mä olen niin kiitollinen. ~Mudcake



Ps. Mä olen niin hurahtanut Ed Sheeraniin.. :( Siis aivan mieletön ääni, että pää räjähtää kohta. Tässä yksi biisi millä kidutan itteäni näinä leskipäivinä!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Aika kulkee...

Päivä 14 (tavallaan päivä 15, koska päivä vaihtui...)


Viikonloppu meni todella nopeasti - onneksi!! :) On ollut kaikenlaista tekemistä. Oon hypännyt joka päivä kirkolla, kun siellä oli se tapahtuma. Oon alkanut huomaamaan, että mun kaverisuhteet on parantunut jo tässä vaiheessa ja se on niin ihanaa. Ehkä tämä sinkkupuolivuotinen tekeekin myös jotain hyvää mulle!
Teemullakin menee kuulemma ihan hyvin siellä armeijassa. Vähän kuulemma alkaa kuitenkin väsyttää, kun jo kolmatta viikkoa aloitellaan. Mäkin alan jo tulla hulluksi, kun en saa nähdä sitä! :( Puhelimessa puhuminen on kuitenkin auttanut niin paljon jaksamaan.

Pikapostaus, nyt on aika mennä nukkumaan! :) Hyvät yöt kaikille, erityisesti inttileskille! ~Mudcake

torstai 19. heinäkuuta 2012

Mökkeilyä!

Päivä 10

Tänään mulla oli tosi hauskaa! Lähdettiin iltaseltaan käymään kavereiden kanssa mökillä. Oli niin hauskaa nähdä monia tuttuja pitkästä aikaa ja vaan ottaa rennosti porukalla. Juteltiin niitä näitä, jotkut kävi uimassa ja sanunomassa. Just tällästä mä tarvitsen!! Kavereita ja luontoa ympärille, ah mä niin nautin.. :)

Mähän tosiaan oon helluntailainen. Koko elämäni ollut, synnyin hellariperheeseen - ja siitä mä olen niin siunattu ja kiitollinen. Tällä viikolla seurakunnalla on tapahtuma, joka kestää ihan sunnuntaihin asti. Ihanaa päästä sinnekin käymään, mahdollisimman monena päivänä tietenkin.

~

Välillä ikävä tuntuu fyysisesti
mahaa kuristaa
ja on vaan paha olla
haluaisi käpertyä syliin
paeta tilanteesta
rakkaaseen.

Illat on pahimpia.



"And we can have forever
And we can love forever
Forever is our today"



Ps. TÄSTÄ TULEE NIIN IKÄVÄ TEATTERIAIKOJA, voi nyyh. ~Mudcake



tiistai 17. heinäkuuta 2012

Tylsää.

Päivä 9.

Mä oon alkanut ikävöimään Teemua päivä päivältä enemmän. En voi uskoa, miten tylsää mulla onkaan ilman sen hölmöjä juttuja! Miten tämä "sinkkuelämä" onkin näin tylsää? Aika vaan matelee, varsinkin nyt kun en oo saanut löydettyä itelleni uusia töitä... Uusi harrastuskin on käynyt useasti mielessä, mutta en osaa päättää minkä niistä vaihtoehdoista valitsisin nyt syksyllä aloitettavaksi.

Mulla on ollut tosi rankkaa nyt näinä parina päivänä, kun on tapahtunut vaikeita perheasioita. Lisäksi mä olen ainoa meistä sisaruksista, joka tietää niistä. Se tuntuu todella ahdistavalta, koska en saa puhuttua asiasta kenenkään kanssa, kun Teemukin on siellä armeijassa... Puhelimessa on vaikea kertoa isoja juttuja, koska meillä ei koskaan ole paljoa aikaa puhua, mutta kyllä mä ajattelin niistä nyt avautua, ennenkuin mun pää räjähtää.
Teemu on aina ollut mulle sellainen pakenemispaikka, kun tuntuu yksinäiseltä tai että mulla ei oo hyvä olla kotona. Nyt mulla ei oo sellaista pakenemispaikkaa ja se on aika rankkaa.

Mutta mä olen miettinyt erilaisia laskumenetelmiä, miten tää aika tuntuis lyhyemmältä odottaa!
Tässä muutama hieno oivallus!

1. Ainoastaan kuudet menkat. (Tuntuu että ne on aina, joten täähän menee nopeasti??)

2. Vain kolme lukion jaksoa! (Lukio tuntui menevän hujauksessa, varsinkin tuo viimeinen vuosi....)

3. Se on vaan oikeasti puoli vuotta mun elämästä. Edessä koko elämä.

4. Se tulee kotiin heti alkutalvesta (joka alkaa siinä jouluna nykyään ._.) (=kesä menee aina liian nopeesti!)

Ei niitä kovin montaa ollutkaan, mutta kyllä nämäkin jo auttaa jaksamaan, varsinkin tuo numero 1. :D Hahhah. Toivottavasti tsemppas muitakin.


Aina yhtä ihana, Jippu - Kii. Tuo niin paljon hyviä muistoja mieleen <3 ~Mudcake






maanantai 16. heinäkuuta 2012

~ Our lovestory ~





Me tavattiin seurakunnan nuortenleirillä syksyllä 2008. Se ei ollut mitään rakkautta ensisilmäyksellä. Mun muistikuvat Teemusta ja tuosta leiristä on itseasiassa todella hämäriä. Sen muistan, että Teemu oli todella iltauninen, koska kun me kaikki muut lähdettiin ulos hiippailemaan, se jäi vaan kämppään nukkumaan. Muistan myös sen, että Teemu oli ujo, mutta mukavaa seuraa.

Alettiin hengailemaan leirillä muodostuneen porukan kanssa ja pidettiin me muutama illanistujainenkin. Jossain vaiheessa me sitten ihastuttiin toisiimme. Haluttiin aina olla lähellä toista ja meillä oli myös tosi hauskaa yhdessä. (:  Teemu tuli myös pyytämään mua tanssimaan koulun discossa hitaita, mistä menin ihan onnesta soikeaksi.

Ystävänpäivänä 2009 Sain paljon tekstiviestejä kavereilta. Luin iloisena ystävänpäiväterveisiä ja huomasin, että Teemukin oli laittanut viestin. Siitäkös vasta tulinkin iloiseksi, avasin viestin ja MITÄH. Viestissä Teemu myöntää ensimmäistä kertaa tykkäävänsä musta. Järkytyin (hyvällä tavalla) ja pomppasin seisomaan tuijottaen viestiä. Sitten laitan kädet täristen viestiä sille, että mäkin tykkään siitä.

Alettiin sitten tapailemaan toisiamme. Käytiin meidän ekoilla treffeillä jäätelöllä. Ne oli myös meidän molempian ihan ihan ensimmäiset treffit. Sitten Teemu saattoi mut romanttisessa lumisateessa bussiin ja halattiin pitkään. 1. heinäkuuta me virallistettiin meidän suhde.

Meidän suhde kuitenkin alkoi muistuttaa liian kaverillista ja mua alkoi ahdistamaan. En enää tiennyt, halusinko edes seurustella enää, kun tilanne ei muuttunut ystävyydestä pidemmälle. Niinpä mä pyysin, että pysyttäis vaan kavereina.

 Parin viikon päästä erosta en jaksanut enää. Tajusin, kuinka paljon siitä vielä välitinkin. Tavattiin koulun pihalla ja päätettiin palata yhteen. Teemu oli niin helpottunut kun kuuli mun sopertavan, että jospa vielä yritettäisiin. Sitten me halattiin ja Teemu antoi mulle pikaisen suudelman, mikä kylläkin muistutti enemmän törmäystä....<3

Lopultakin meidän suhde oli kunnossa. Saatiin koko ajan lisää rohkeutta toisiltamme ja meillä oli hauskaa. Vuodet vierivät kuin siivillä. Mentiin lukioon ja päästiin samaan kouluun. Oli ihanaa alkaa näkemään toista joka päivä. Ja niin se lukiokin alkoi loppumaan. Mä rakastin Teemua yli kaiken ja se mua.

10.2.2012 Teemu kosi mua! Oltiin kävelyllä puistossa, ihanssa lumisateessa. Oli jo myhäinen ilta ja oli pimeää. Me sitten pysähdyttin halailemaan erään lyhtypylvään alle, koska olin aina halunnut tehdä niin lumisateessa! Halattiin pitkään. Todella pitkään, eikä Teemu vaan suostunut päästämään irti. Aloin jo vähän epäillä... Yhtäkkiä se kuiskaa mun korvaan: "Tuutko sä mun vaimoksi?" Katsoin Teemua ihmeissäni sydän jyskyttäen. Sitten se tajusi unohtaneensa polvistua ja polvistui mun kädet sen käsissä. Ja kysyi uudestaan. Tietenkin mä vastasin kyllä!!

Ollaan ehkä maailman onnellisin pari. Ollaan oltu nyt onnellisesti yhdessä reilut kolme vuotta ja kihloissa miltei puolisen vuotta. En voi vieläkään uskoa, miten mulla on näin hyvä tuuri, että mun ensirakkaus on mulle Se oikea... <3

Teemu, rakastan sua. ~Mudcake






lauantai 14. heinäkuuta 2012

Mä näin Teemun!!

Päivä 6.

Lähettiin tänään aamu kuudelta ajamaan kohti Kajaania, jotta ehdittäis ajoissa paikalle. Onneksi mun kaveri lähti mielellään mun seuraksi, kun Teemun vanhemmat ei päässyt lähtemään. Otettiin matka road trip -meiningillä. Kuunneltiin Queeniä ja laulettiin mukana sielumme kyllyydestä. Mä en tosin osannut ihan niin hyvin sanoja kuin se mun kaveri, mutta ei se mitään!

Paikalle päästyämme mua alkoi jännittää ihan sairaasti. Ilmassa leijui suuria määriä kaipausta ja odotusta. Meillä oli ongelmia löytää Teemun komppanja ja pyörittiin vaan kartta kädessä miten sattui. (niinku kunnon neidit!) Mahassa pyöri perhosia ja halusin vain äkkiä löytää rakkaan. Joku vanhuspariskunta tais pyytää lainata meidän karttaa, mut mä en ajatellu  mitään muuta ku Teemua! Sitten mä sen näin. Siellä se hymyili mulle niin komeana - hassuissa vaatteissa ja "kaljuna", mutta silti niin ihanana. Pari kyyneltähän siinä vierähti, olin niin onnellinen: saatiin olla jopa kolme tuntia yhdessä. Kaikki tuntui oudon uudelta: halaus oli parempi, suudelma oli pehmeämpi..
Kierreltiin siinä vähän paikkoja ja petyin kyllä hieman. Paikka oli niin karu. Tuvat oli kuin vankilasta: huoneesta löytyi ainoastaan sängyt, jakkaroita ja kulahtaneet verhot. Seinät oli ällöttävän vihreä-valkoisia. Pihalla marssi pieniä porukoita huutaen vasenta. Metsäkaistaleella ei saanut kulkea, kuin vaan kaikki 180  päivää palveluksessa olleet. Kaikki tuntui niin... Turhalta ja jopa leikkimiseltä. Kuva tuosta paikasta kyllä vähän laski, mutta ihmiset taas olivat todella mukavia ja ystävällisiä. Ehkä juuri niiden kivojen ihmisten voimalla siellä jaksaa. :) Sotiminen on niin vanhanaikaista. Kumpa maailmassa kaikilla ihmisillä olisi sama asenne; 'peace and love'.

Oikeasti, ihan hävettää olla ihminen. Me ollaan niin ahneita ja itsekkäitä. Luullaan olevamme fiksuja ja maailman herroja, vaikka ollaan niin heikkoja ja typeriä.  Me tuhotaan meidän ympäristö, riistetään toisten lajien vapaus ja vieläpä tapetaan TOISIAMME. Ihan järkyttävää oikeasti kun alkaa miettimään. Luulen, että sodan ei ikinä tarvitsisi olla vaihtoehto. Mua ei vois vähempää kiinnostaa, kuinka iso meidän maa on. Mua ei kiinnosta, kuinka hienoja raaka-aineita muiden maiden rajojen sisällä on. Mua ei  kiinnosta, mikä alue on ennen kuulunut mun omalle maalle. Miksei voida elää sovussa? Miksi pitää sotia? Onko se kaiken tuon ihmishengen arvoista? Joo, tiedän, että elämä ei ole niin mustavalkoista. Miksei se ole, miksei?

Nyt sitten vaan odottelemaan taas niitä ekoja lomia. Kaksi viikkoa. :/

Ps. Osoite vaihtui, onpa noloa. Olin kirjoittanut päivien määrän väärin....
 Pps. Tällä biisillä on vaan sielu, upeaa. ~Mudcake




torstai 12. heinäkuuta 2012

Ärsyttää.

Päivä 4. 


Mä oon alkanu miettimään, oonko ihan normaali, kun mua ei oo itkettäny paljon yhtään. Kun mietin Teemua, mielen täyttää vaan positiiviset ajatukset ja toivo tulevasta! Mitä ihmettä! Mutta mä en nyt ihan heti päästä irti siitä ajatuksesta, etteikö se ikävä hiivi sieltä minä hetkenä hyvänsä. Ja kyllä mua harmittaa ettei se oo täällä, mutta kyynelkanavat on vaan tukkiutunu ja ärsyttää.

Tänään Teemu lähetti viestin, että sille oli tullut tosi kova ikävä. Se sai mut kyllä surulliseksi ja tuli kyllä vähän ikäväkin... Siellä armeijassa kuulemma on ihan hirveän tarkkaa kaikki. Pitää koko ajan miettiä, mitä pitikään missäkin tilanteessa tehdä. Esim. missä tilanteissa täytyy ylempiarvoisia tervehtiä, millä tavoin puhutellaan yms. Mä kyllä sanon, että en jaksaisi armeijassa viikkoa kauempaa, koska mulla menisi heti hermot tuollaiseen pingottamiseen. Mun luonne on niin kaukana tollasesta typerästä tärkeilystä ja järjestyksestä! Är, ärsyttää, kun Suomessa pitää olla pakollinen armeija. Ihan ku joku sota syttyiskin.

Tänään en oo tehnyt paljoa mitään. Nukuin kolmeen asti, koska päätin, etten poistu kotoa tänään. Ärsytti vaan kaikki, joten oon vaan pelannut tunti tolkulla. Huomisesta sen sijaan tulee mukava päivä, kun menen ystävän valmistujaisjuhliin. :)  (jotka pidetään näin myöhässä) Lauantaina taas nään Teemua, kun on kotiväen päivä. Ja mä todellakin olen menossa sinne!

Mietin tässä, että voisi kirjoittaa mun ja Teemun rakkaustarinan tänne. Miten tavattiin ja miten ollaan eletty tähän päivään asti. :) Ehkä mä vielä tänään yöllä saan senkin aikaiseksi!  ~Mudcake


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mun ihka ensimmäinen blogi!

Aika tylsää, että mun ekan blogin aiheen piti olla näin synkkä, mutta nyt mulla on vihdoin liikaa sitä omaa aikaa. Nyt tai ei koskaan on aika aloittaa bloggaaminen!

Mun olis ollut tarkoitus aloittaa blogin kirjoittaminen heti tuolloin 9.7. mutta onneksi mulla on ollut paljon tekemistä, etten ole ehtinyt netin äärelle. Tämän blogin ideana siis on kirjoittaa kaikesta, mitä mulle on tapahtunut ja miltä musta on tuntunut tämän 180 päivän aikana. Ihanteena olisi, että tämän avulla pääsisin aina selvittelemään omaa päätä, mutta myös ehkäpä auttaa muita samassa jamassa olevia.... Toisaalta, tuntuu tosi oudolta, että tämä on täysin julkinen. Tuntuu että höpisen täällä vain itselleni! :D

Päivä 3. 
9.7. klo 9 Teemu soitti mun puhelimeen, että pitäis tulla avaamaan ovi. Kaikki muut vielä nukkui, eikä Teemu halunnut herättää niitä soittamalla ovikelloa. Hipsittiin äkkiä yläkertaan, mun huoneeseen makoilemaan sängylle. Painauduin tosi lujasti Teemuun, enkä voinut uskoa, että se lähtisi tunnin päästä kohti Kajaania. Toisaalta, en edes ollut vielä sisäistänyt että se oikeasti lähtee ihan pian. Ennen lähtöä keitin sille teetä, niinkuin lupasin. Teemun maha oli kuitenkin niin kipeä, ettei voinut juoda loppuun. Munkin mahaa puristi, joten jätin suosiolla kesken.
Lähdettiin ajamaan asemalle, hieman ehkä liian myöhään. Oli kiire. Ajaminen tuntui vastahakoiselta ja mietin, että mitä jos kääntäisinkin yhtäkkiä nokan kohti kotia. Kun päästiin asemalle kaikki meni tosi nopeati: hali, pusu, linja-autoon. Sitten mä jäin siihen itku kurkussa seisomaan.

Oon tosi onnellinen, että mulla on ollut tosi paljon tekemistä. Oon myös onnellinen, että mulla on ystäviä, joiden kanssa voin aina olla. Ikävä ei oo vielä ehtinyt muuttua sietämättömäksi. Toisaalta uskon, että oon vielä alkushokissa ja kohta meinaan kuolla suruun.
Eilen oli hauska päivä, kun päätettiin repäistä mun ystävän kanssa. Mentiin ampumaan itellemme korviin reiät! Mulla oli jo ennestään kaks mut otin viel kaks lisää vasempaan korvaan. :) Kaveri sai ihan ekat. Tuli vaan mieleen, että eikö tytöt yleensä tee eron jälkeen kaikkea epätavallista itselle, esim leikkaa hiukset lyhyiksi? Ehkä mäkin kuulun siihen joukkoon, koska mä KAMMOAN piikkejä! Käytiin myös Teemun kotona hakemassa mun sinne jäänyt neule. Samalla pihistin siltä yhden t-paidan unikaveriksi. Puin mun tyynyn siihen ja melkein tuntui, kuin rakas olisi ollut siinä.

Kiirettä on pitänyt armeijassa. Rakas on ehtinyt soittaa mulle vain pari pikaista puhelua, mutta onneksi sentään edes sain kuulla sen äänen. Tekstiviestejä sen sijaan oon saanut jo monta. Hyvin sillä siellä menee, eikä edes hajota (vielä). Ihan kiva kuulla, et sillä menee siellä hyvin. Ehkä mä oonki se jota hajottaa tuo armeija enemmän...   ~ Mudcake