Voi hirvitys, kun siitä on aikaa, kun viimeksi kirjoitin. En ole kuollut! Jotenkin sitä vaan on tehnyt paljon kaikenlaista, mutta enemmänkin oon ihan vaan unohtanut koko asian. Toisaalta en ole myöskään keksinyt mitään sanottavaa, koska yritän pysyä tässä armeija-teemassa.
Kuten otsikko kertoo, elämä rullaa ja on alkanut arkipäiväistymään. Enää ei itketä, enää ei ole ahdistanut yksinäisyys hullun lailla. Oon aina ihmetellyt, kuinka jotkut onnistuu kaukosuhteidensa kanssa, mutta nyt mä alan vihdoin niitä ymmärtämään. Sitä jotenkin ihmeen lailla aina jaksaa odottaa, kun saa kuitenkin nähdä toista säännöllisesti joka viikonloppu.
Toisaalta, sitä tulee elettyä vain viikonlopuille, eikä ehkä elä niin täysillä myös arkena. Saatan nukkua jopa neljään, koska tuntuu, ettei elämässä tapahdu mitään merkityksellistä... Mutta onneksi asiahan ei ole niin! Mulla on ihana perhe ja ihania ystäviä, joiden kanssa saa olla. Siitä mä olen siunattu.
Teemu oli nyt viime viikonloppuna pitemmällä lomalla, kun se käytti kaksi kuntsaria. Se lähti vasta tiistaina, mikä oli niin ihanaa ja energiaa antavaa. Ehti tehdä kaikenlaista ja suunniteltiin tosi paljon häitä. Käytiin kiertelemässä paikkoja läpi ja ollaan ehkä jo löydetty meidän juhlapaikka ja kirkko! Kirjoiteltiin myös vieraslistaa ja suunniteltiin joitain pieniä juttuja. :) Ihanaa.... Ja outoa, että mä meen naimisiin ja oon kohta vaimo! Iiik.
~Mudcake
It's a beautiful night
We're looking for something dumb to do
Hey baby
I think I wanna marry you!!!
We're looking for something dumb to do
Hey baby
I think I wanna marry you!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti