Ron Pope - Perfect For Me

Päivä 53.

You sit in the bathroom and you paint your toes
I sit on the bed right now and I sing you a song
It's not always easy, but somehow our love stays strong
If I can make you happy, then this is where I belong

(Chorus)
And I'd just like to say
I thank God that you're here with me
And I know you too well to say that you're perfect
But you'll see, oh my sweet love, you're perfect for me

I know all your secrets, and you know all of mine
You're always here to hold me up when I'm losing my mind
I wish that I was stronger so that I had more to give
I'll share everything I have and we'll find a way to live

Chorus

Even after all this time, nothing else I ever find
In this whole wide world can shake me like you do
Its true that something so sublime that there aren't words yet to describe
The beauty of this life I've made with you

And I'd just like to say
I thank God that you're here with me
And I know you too well to say you're perfect
But you'll see oh my sweet love you're perfect for me
And I know you too well to say you're perfect
But you'll see of my sweet love you're perfect
Oh my love I swear you're perfect
Yes I promise, you're perfect for me

 

 

Ps. Teemu ei lakkaa sen varpaankynsiä. :D

Mutta muuten, tämä on omistettu Teemulle,

mun ensirakkaudelle, I love you.

 

~Mudcake

Yksi varapoikaystävä haussa

Päivä 51.

Rakas pääsi kahden viikon jälkeen viimein lomille, mutta sinne se viikonloppu jo hujahti. Oli enemmän kuin ihanaa taas viettää aikaa yhdessä oman kullan kanssa. Katsella elokuvaa kainalossa, makoilla yhdessä sängyllä toisen tuoksua hengittäen.
Erossa oleminen on muuttanut meidän suhdetta. Yhteistä aikaa on niin vähän, että yhdessäoleminen tuntuu jatkuvasti ensihuumalta. On koko ajan toisessa kiinni ja haluaa olla vain lähellä. Itse olen vielä niin hiton hellyydenkipeä, että mun pitää kirjaimellisesti olla koko ajan kosketusetäisyydellä. Onneksi Teemukin nauttii läheisyydestä, enkä ole vaivaksi, enkä yksin ongelmieni kanssa. Haha.

Toisinaan hellyydenkipeys muuttuu sietämättömäksi. Haluaisi niin kovasti halauksen. Tiukan halauksen. Ja suukon. Ja pari lisää. Tahtoisi välillä vain hypätä jonkun tuntemattoman kaulaan, kun on niin hellyydenkipeä olo. Välillä tuntuu, että olisi varapoikaystävän tarpeessa. Mutta se kun ei ole sama asia. Haluan Teemun syliin, siellä mun on hyvä olla.

Elämä alkaa vihdoin rullaamaan. Alan oikeasti oppimaan olemaan ilman toista vierellä. Se on ollut tosi vaikeaa, ja onhan se vieläkin, mutta alkaa ehkä jo helpottamaan. (Koputan puuta.) Hyvät uutisetkin on auttanut paljon. Teemu toden totta selviää 180 päivällä ja se pääsi myös minne halusikin. Lisäksi muru vetäisi pari kuntoisuusvapaata itselleen. Jee!
On ollut myös ihanaa harrastaa liikuntaa pitkästä aikaa. Lihakset huutaa edelleen hoosiannaa, mutta ei se mitään. Pääsee taas kehittämään itseään! Joukkuekin on todella mukava, olisi hienoa mennä kisoihin tällä porukalla.

~Mudcake

Ah, kun tykkään tästä biisistä.

Ei tää helpota millään

Päivä 39/40.

Otsikko kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tuntuu, että ikävä vaan kasvaa kasvamistaan - mä alan KYLLÄSTYÄ tähän. En tykkää enää yhtään olla yksin, mä haluaisin sen rakkaan vaan takaisin. Haluaisin niin vaan et tää olis jo ohi ja saataisiin taas elää sitä "normaalia" VAPAATA elämää. Mutta eiiiiii, pitää odottaa vielä ikuisuus ja vähän päälle.
Toisaalta, Teemu huomautti eilen, että se on pian ollut siellä jo kolmasosan armeijasta?? Ei siis vielä, mutta jonkun parin viikon päästä se on ollut siellä jo kaksi kuukautta. En voi uskoa, että kohta kolmasosa on jo takana... Ihan mukavaa.

Kun mietin, haluaisinko olla ennemmin se, joka lähtee armeijaan vai se joka jää odottamaan... En osaa päättää. Molemmissa on puolensa.

Odottaminen on hermoja raastavaa. Ei tiedä, mitä tekisi, kenen kanssa olisi. Välillä tuntuu, ettei sulaudu joukkoon, ei löydä paikkaa itselleen tässä 'uudessa' arjessa. Jotenkin ei tunnu luonnolliselta, tuntuu niin kummalliselta olla yksi kahden sijasta. Sun sydän ei ole enää ehjä, se on jaettu toisen kanssa ja se toinen puolisko ei enää olekaan lähellä. Se toinen on lähtenyt, oli kyse vain puolesta vuodesta tai vuodesta, se silti sattuu. Elämästä tulee vain kertaheitolla tylsää. On niin hemmetin tylsää.
Se on samalla kuitenkin kuin vuoristorataa: Viikolla ahdistaa, viikonloppuisin on onnensa kukkuloilla.

Armeijassa oleminenkaan tuskin on herkkua. Joutuu kokemaan samoja tunteita kuin odottaja, mutta myös paljon muuta. Arki muuttu täysin erilaiseksi. Se voi toisaalta olla sekä positiivinen että negatiivinen asia. Yhtäkkiä täytyisi tottua täysin uuteen rytmiin ja kaikki on uutta ja uuvuttavaa. Sua tarkkaillaan koko ajan. Vaatteiden naruja, käytöstä, hiuksia, partaa. Muistithan tervehtiä alikessua? Tehdään monia testejä, mitkä vaikuttaa kaikkeen. Tehdään testejä juoksusta,  uimisesta, lihaskunnosta, ammunnasta, johtamisesta, psyykkisestä kunnosta... Korkeammat tahot tarkkailevat jatkuvasti kuin haukat etsien uusia kouluttajia pitääkseen jatkumoa yllä. Jos erehdyt hyväkuntoisena tekemään testit hyvin, saatat hyvinkin löytää itsesi vuoden kestävästä aliupseerikoulutuksesta ja sinne on sitten kanssa mentävä. Huonokuntoiset huoneet, kiertävät taudit, puremat ympäri kehoa, sekä harjoituksista johtuvat vammat kruunaavat koko komeuden. ~Mudcake

Psst! Jo yli 500 kävijää.. Vau, en olisi ikinä uskonut!

Taas yksin

Päivä 29/30.

Mun pitäis lopettaa tää yökirjoittelu, kun nää päivämäärämerkinnät näyttää aina tuolta. :D
Rakas on taas lähtenyt takaisin armeijaan ja minä jäin tänne kotiin. Seuraavana viikonloppuna onkin vala.  Aika outoa mennä siihen tilaisuuteen, en mä oikein ymmärrä mitä se edes tarkoittaa... Lupaus puolustaa isänmaata? Ja jotain muodollista shaibaa, aseiden heittelyä ja asentoja. Varmaan vasta silloin tajuan, että se oikeesti on ARMEIJASSA. Ja siitä yritetään vääntää sotilasta. Mutta että se on ollu siellä jo kuudesosan? Vau.

Tulin mä sittenkin kunnolla kipeeksi! Kurkku on ollu tosi tukossa ja ääni melkein menny. En oo ees päässy harkkoihin ja meinaan tulla hulluksi, kun liikunta todella auttaa mun ahdistukseen. Noh, kohta uskoisin taas pystyväni liikkumaan.

Tää on ihan kamalaa tää sinkkuelämä. Siis tää on oikeesti ihan hölmöä: Kun Teemu ei oo täällä mun rinnalla, alan miettimään ihan sairaasti miltä mä näytän ja mitä muut musta ajattelee. En saa päivittäin nähdä rakkaan hyväksyviä katseita, joten alan etsimään niitä epätoivoisesti muilta. Onko kellään muilla samoja tunteita?

Toivon todella, ettei mulle tuu mitään pakkomielletä omaa ulkonäköä kohtaan. Toivon todella. ~Mudcake



1. Etsi korvakuulokkeet
2. Paina 'play'
3. Sulje silmät 

Teemu tuli lomille ymspyms :)

Päivä 25.

Hehheh, oon vähän taas laiskotellut ja blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle...
Teemu tuli viime viikonloppuna sen ekoille lomille! Olin niin onnellinen kun näin sen: Siinä se seisoi maasopuvussaan ja hymyili niin hurmaavasti. Multa pääsi huuto; "TEEMU!!" ja juoksin ja hyppäsin sen syliin. Suudeltiin ja halittiin siinä asemalla pitkään.

Loma meni tosi nopeasti, vaikka saatiin vielä maanantainakin olla yhdessä. Lisäksi me ei tehty paljoa mitään, makoiltiin ja käytiin vähän ulkona syömässä. Parasta oli se, kun sain nukahtaa sen kainaloon. Teemu on niin pehmoinen ja sellainen nallekarhu, minkä sylissä mikään ei pelota, eikä maailma tunnu enää yhtään niin kylmältä.

No nyt on sitten taas viikko mennyt, ja Teemu tulee taas huomenna lomille! <3 Ihanaaaa. Viikko on kyllä ollut tapahtumarikas, kun oon nähnyt niin montaa kaveria ja ollut harkoissa. Reväytin tossa oikean hauikseni, luultavasti liian kovasta yhtäkkisestä rasituksesta, kun en oo hetkeen tottunut taas nostelemaan omanpainoisia tyttöjä. :) Sit olin tässä välissä vähän kipeäkin, mutta se tauti lähti yhtä nopeasti kuin tulikin. (huh!)

Mun mieliala on vaihdellut tosi tiuhaan näinä päivinä. Välillä tuntuu tuskaiselta odottaa eikä jaksaisi enää, mutta toisina päivinä mä niin nautin yksinäisyydestä. (harvinaista mulle, todellakin!) Alan oppimaan jo nyt olemaan silloin tällöin itseksenikin. Ja kavereillekin ja kaikelle muulle jää niin paljon enemmän aikaa ja voin vaikka olla koko päivän ystävän kanssa miettimättä, että pitäiskö sitä Teemuakin nähdä. :) Se on ihan mukavaa, tulee sellainen itsenäinen olo. Samalla kuitenkin mietin, että antaisin mitä vain, että saisin sen murun jo sieltä takaisin. Sekavaa? Kyllä. ~Mudcake