Rakas pääsi kahden viikon jälkeen viimein lomille, mutta sinne se viikonloppu jo hujahti. Oli enemmän kuin ihanaa taas viettää aikaa yhdessä oman kullan kanssa. Katsella elokuvaa kainalossa, makoilla yhdessä sängyllä toisen tuoksua hengittäen.
Erossa oleminen on muuttanut meidän suhdetta. Yhteistä aikaa on niin vähän, että yhdessäoleminen tuntuu jatkuvasti ensihuumalta. On koko ajan toisessa kiinni ja haluaa olla vain lähellä. Itse olen vielä niin hiton hellyydenkipeä, että mun pitää kirjaimellisesti olla koko ajan kosketusetäisyydellä. Onneksi Teemukin nauttii läheisyydestä, enkä ole vaivaksi, enkä yksin ongelmieni kanssa. Haha.
Toisinaan hellyydenkipeys muuttuu sietämättömäksi. Haluaisi niin kovasti halauksen. Tiukan halauksen. Ja suukon. Ja pari lisää. Tahtoisi välillä vain hypätä jonkun tuntemattoman kaulaan, kun on niin hellyydenkipeä olo. Välillä tuntuu, että olisi varapoikaystävän tarpeessa. Mutta se kun ei ole sama asia. Haluan Teemun syliin, siellä mun on hyvä olla.
Elämä alkaa vihdoin rullaamaan. Alan oikeasti oppimaan olemaan ilman toista vierellä. Se on ollut tosi vaikeaa, ja onhan se vieläkin, mutta alkaa ehkä jo helpottamaan. (Koputan puuta.) Hyvät uutisetkin on auttanut paljon. Teemu toden totta selviää 180 päivällä ja se pääsi myös minne halusikin. Lisäksi muru vetäisi pari kuntoisuusvapaata itselleen. Jee!
On ollut myös ihanaa harrastaa liikuntaa pitkästä aikaa. Lihakset huutaa edelleen hoosiannaa, mutta ei se mitään. Pääsee taas kehittämään itseään! Joukkuekin on todella mukava, olisi hienoa mennä kisoihin tällä porukalla.
~Mudcake
Ah, kun tykkään tästä biisistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti