Päivä 80.
Kyllä, nyt se on koittanut, TJ 100. Huomenna (tänään) päästään jo sadan alapuolelle, jee! Sitten on enää kaksinumeroisia lukuja.
Siinä sitten kaikki ilonaiheet tältä päivältä. Tämä päivä on suoraan sanottuna ollut hanurista. Harkoissa sain tietää, etten oo kisajoukkueessa - ainakaan näillä näkymin, mutta tilanne voi hyvinkin muuttua. Treenien ajan pidättelin itkua, odotin koko ajan että pääsen vaan autoon itkemään. Harmittihan mua ihan hirmuisesti, olin niin odottanut pääseväni ja käyttänyt paljon aikaa (myös mun ja Teemun vähäisitä hetkistä) harkoille. Mutta kyllähän mä ymmärrän, etten näin lyhyen treenaamisen jälkeen voi olettaa olevani kisajoukkueessa. Noh, ei kuitenkaan pidä unohtaa, että kaikki on vielä mahdollista...
Surkeana harkkojen jälkeen katsoin kännykkääni ja Teemu oli laittanut viestin. Se ei pystyisi soittamaan tänään, kun niiltä puuttui joku valvoja tai jotain. Iski yhtäkkiä ihan hirveä ikävä ja ahdistus. Olisin niin kaivannut kuulla rakkaan äänen ja purkaa turhautumista... Kotona sitten ärisin pikkuveljelle ja iskälle ja puhkesin oikein kunnolla itkuun.
Nyt on jo parempi olo ja kyllä tästä selvitään. Ei enää kuin vajaat kaksi päivää ja taas nähdään. Huh...
MUTTA TJ 100!!! :)
~Mudcake
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti